Istun sängylläni, jalat ristissä, kädet polvieni päälle ja hengitän. Laitan kaiken huomioni ja energiani hengittämiseen ja rauhoitun. Hengitän ja hengitän, tunnen kuinka kaikki muu vain katoaa ja olen vain olemassa. Meditoin.
Ei, en ole ryhtymässä buddhalaiseksi enkä minkään muunkaan uskonnon kannattajaksi, päätin olla vain avoimin mielin ja kokeilla jotain uutta. En ole ikinä meditoinnut ja ajatuskin meditoimisesta tuntui jotenkin oudolta ja hankalalta. Miten ihminen voisi olla hiljaa, antaa kaikenlaisten ajatusten vaijeta pääkopastaan ja olla vain läsnä tässä hetkessä?
Se oli itseasiassa yllättävän helppoa. Kokeilin eilen ensiksi 15 minuuttia. Ihan pieni hetki, se ei vie minulta mitään suuria ponnistuksia tai aikaa. Aloitin hengittämisen seuraamisesta ja seuraavaksi kuvittelin itselleni juuret jotka kiemurtelevat maaperään, ottavat ravintoa ja energiaa. Sitten kasvatin itselleni lehdistön ja kurkotin taivaalle, aurinkoa kohti. Olin vain ja hengitin. Aika katosi jonnekin ja kun päätin meditoinnin, oloni oli hyvin rauhallinen ja virkeä.
Tänään kokeilin hengitystä mantran Ham-sa, Minä olen Se, tahdissa. Se oli vain mukava kokeilu, josta yllättäen sain energian virtaamaan. Minun kämmeniäni kihelmöi ja minulla oli valtavan hyvä olo. Yllättäen tunti meni ohitse kuin tähdenlento. Tällä kertaa mieleni yritti keksiä kaikkea kivaa viihdykettä ajan kuluksi, mutta se että lempeästi vain patistin toisen leikkimään jonnekin muualle ja palasin Ham-sa mantraan, pääsin takaisin rauhallisuuteen. En voi uskoa kuinka helppoa tämä alku on ollut.
Meditoinnilla on suurempiakin tarkoituksia, itsensä kuuntelemista, sielun kehittämistä jne. mutta tällä hetkellä minulle riittää se rauhan tunne jonka saan. Olen rentoutunut, hieman unelias ja hymyilen. Nyt alan ymmärtämään miksi Buddhapatsaat aina hymyilevät. Huomaan hymyileväni kun meditoin. Minun sisimpäni hymyilee Buddhan hymyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti