uusia makuja jääkaappiin

Tuli juuri käytyä koiran kanssa pitkällä lenkillä. Ihan oli reppu selässä ja eväät ja vesipullo mukana kumpaisellekin. Ja myös kaikki maailman tropit näin kevään alla. Siitepölyllergia on uusi asia, jonka kanssa nyt alan opettelemaan elämään. Vielä edellisellä viikolla se tuntui olevan asiaa suurempikin huoli ja takuulla sain kaikki ystäväni tylsistymään kuoliaaksi asiasta viestiessäni, mutta nyt alkaa olla jo valoisampi olo. Lisäksi olen alkanut epäilemään ettei vehnä ole ihan parhaimpia ainesosia, joita minun tulisi laittaa kehooni. Se mieletön turpoaminen ja paha, henkinen olo ei ole sen arvoista. En ole nyt laittamassa itseäni totaalilakkoon tai alkamassa hysteeriseksi vehnän välttäjäksi, mutta näin olen pohtinut että minulle olisi parasta jos vähentäisin sitä minimiin. Viime kesän kokemuksista viisastuneena, muistelen sitä euforista oloa kun olo oli niin pirteä, sutjakka ja tyytyväinen, kun olin jättänyt vaalean viljan pois ja täyttänyt aukon monipuolisilla vihanneksilla. Ihmekös tuo, jos on parempi olo!

Kun ei syö vehnää, ei  tule syötyä niin paljon leivoksia ja herkkuja, eli sokerinkin käyttö tippuu vähemmälle, valkoinen leipä jää vähiin herkkuhetkiin ja vatsa alkaa toimimaan, kun sinne laitetaan kuitupitoisia vihanneksia. Olen syönyt nyt viikon ajan enemmän salaatteja ja tänään pitkästä aikaa höyrytin kasviksia munakkaan rinnalle. Ai että se oli hyvää! Miksi sitä unohtaa kuinka ihania kasvikset ja vihannekset voivat olla?
Lisäksi olen alkanut taas syömään maustamatonta jogurttia hunajan kera. Naminami.. Siihen vielä marjoja pakkasesta, niin jo on paljon parempaa kuin kaupasta ostettu sotku, jota kehdataan kutsua jogurtiksi!

Tämä kaikki sai nyt alkunsa siitä, kun katsahdin peiliini ja huomasin kuinka näytän kuin olisin raskaana kaikesta vatsan turpoamisesta ja kilojen kerryttyä. Vielä muutama kuukausi sitten näytin ihan hyvältä jopa oman mittapuuni mukaan. Siis tietenkin pyöreältä, mutten sellaiselta jonka kuvajaista haluaisin välttää katsomasta. Nyt tällä viikolla, kun sovitin työvaatteitani ja totesin etteivät ne mahdu päälleni, ymmärsin että nyt on aika nostaa se pohjalaisakka suonsilmästä ja lopetettava se kaiken maailmojen huolien märehtiminen. Minä kun aina murehdin sen ruoan kera ja sehän alkaa näkymään ja tuntumaan. 

Kaikkein huvittavinta tässä kaikessa on, että minulla on oikeastaan hauskaa. On hauskaa kulkea koiran kanssa vähän pitemmillä lenkillä, niin kuin tänä aamuna. Oli hauska aloittaa puutarhurin työt viikon alusta ( sen allergia kohtauksen tosin olisin voinnut heivata kankkulan kaivoon), olen kipeä ja huonossa kunnossa, mutta silti jotenkin sadomasokistisella nautinnolla verryttelen lihaksiani ja nautin kuinka kehoni alkaa taas toimimaan talven toimettomuuden jälkeen.

Nyt taidan alkaa suunnittelemaan uutta sisältöä jääkaappiin ja lähteä ihan ajatuksen kanssa ostoksille ennen kuin kaupat menee lakkoon perjantaina. Kansa tarvitsee leipää ja sirkushuveja!