On harmaan pilvinen aamu, jostain kaukaa kuuluu ambulanssin sireenien ujellus. Kaikki tuntuu hyvin rauhalliselta, kuin pysähtyneeltä tähän hetkeen. Koirakin kuorsaa vieressä, kaikki tassut sojottaen taivasta kohden. On raukeaa vain olla.
Mietin luottamusta toiseen ihmiseen. Kuinka vaikeaa on joskus vain hypätä ilman turvaverkkoa ja luottaa siihen, että toinen ottaa kiinni. Minun elämääni on astunut uusi ihminen, joka herättää paljon uinuneita tunteita pintaan. Enimmäkseen mietin vain, kuinka paljon ihminen ottaa mukaansa entistä parisuhdetta ja kuinka paljon hän antaa sille valtaa. Joku viisas ihminen on taas sanonut, että se on ihan itsestä kiinni.
Jos entinen ihmissuhde on ollut rankka, kuinka kauan menee ennen kuin osaa ottaa uuden ihmisen ihan vain sellaisenaan, ilman ennakkoluuloja? Tällä hetkellä olen kokenut jokainen päivä jotain uutta ja yllättävää, joka on saanut minut hymyilemään. Kun on saanut tottua tietynlaiseen kohteluun, jota toiset voisivat tuomita huonoksi kohteluksi, on uusi suhde yllätyksiä täynnä. Niin normaalitkin asiat kuin kädestä pitäminen, voi tuntua yllättävältä ja tuoda hymyn huulille.
Itseäni jännittää, että osaanko nyt? Enhän vain pilaa tätäkin suhteen alkua... Olenko jo tarpeeksi ehjä, tarpeeksi valmis uuteen yritykseen? Kaikilla ihmisillä taitaa olla näitä ajatuksia uuteen parisuhteeseen ryhtyessä ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän on nähnyt ja kokenut.
Tommy Tabermannilla on mielestäni aiheesta hyvä runo:
Tulla lähelle
vaatii sinulta voimaa,
paljon
väkevää voimaa
Olla lähellä
vaatii sinulta
rohkeutta,
paljon
paljasta rohkeutta
Päästää lähelle,
sisälle,
vaatii sinulta
vain
uskoa toiseen ihmiseen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti