Suklaaholisti ilmoittautuu kokoukseen..

Omenanpaloja lautasella ja suklaa huutaa kaapista: "Älä hylkää minua tänne!" Tässä alkaa tuntea itsensä huonoa omaatuntoa potevaksi äidiksi, joka on jättämässä rakasta lapsostaan tarhaan ensimmäistä kertaa. Suklaaholisti ilmoittautuu kokoukseen..

Kaalisoppakuurit kokeilleena, painonvartioiden punnitusjonojen karjalaumassa kulkeneena, kasvissyöjänä 7 vuotta olleena, katselen pääpyörien nykyisten dieettivillitysten perään. Ja huokaisen. En etsi nyt poppakonsteja, joilla tiputtaa ennätysnopeasti vyötärölle kertyneet lohtukilot pois ennen kevätauringon armotonta ja paljastavaa totuudenvaloa. Nyt riitti!

Valaisen aavistuksen tämän pyöreän vartalon historiikkia, joka esiintyy monina raskasuarpina ja pelastusrenkaina. Minun lapsuuteni henkinen turvattomuus sai minut jo 7 vuotiaana pyöristymään. Vanhempien avioero oli monien ongelmien äiti ja alku. Ruoasta tuli ihanan turvallista, sillä sai kaiken pahan olon hetkeksi pois, ruokaan saattoi uppoutua kuin turvalliseen syliin. Ja sitä jatkui ja jatkui, kunnes yläasteella sain jostain kumman syystä herätyksen ja kyllästymisen kaikkeen siihen tuskaan, jota kilot ovat minulle tuoneet kiusaamisen ja syyttelyn muodossa. Laihduin paljon ( 15 kg) ja mahduin kokoa 40 vaatteisiin hetken ajan.

Vuosien ajan olen ollut jojolaihduttaja. Elämän ollessa hyvää, olen ollut hoikka ja kaunis nainen. Lihava kun... No, vaikka sitä kuinka osaisi järjellisesti selittää itselleen, niin tuskan tuntiessa tämä tyttö tarttuu suklaaseen ja syö itselleen 2 sekunnin rakkauden olon. Kunnes tullaan mahalaskulla että läsähtää ja kovaa.

Viimeisessä suhteessa minut jätettiin sen takia etten ollut tarpeeksi laiha. LAIHA! Se että olisin ollut täydellinen tyttöystävä, syliavoinna ja vielä uskomaton seksuaalisuuden papitar, minut jätetään kun olen kokoa 44. Pahinta siinä oli, että olin niellyt sitä liian kauan ja tällä hetkellä, kun viimein saan haukottua happea keuhkoihini, tajuan kuinka aivopesty olen ollut.

Kaiken muun voin antaa helposti anteeksi, mutten tätä.

Olen käynnyt vuosien aikana monen monta itseni hyväksymiskamppailua ja viimein muutama vuosi sitten onnistuin antamaan anteeksi itselleni ja rakastumaan omaan kehooni, juuri sellaisena kuin se on. Nyt riisuessani kehoni riemukkaan alastomaksi, katselen ja sivelen itseäni ja nyökkään. Kaikki tämä! Ihan ikiomana, kaikki tämä ja isken silmää peilikuvalleni ja hekotan. Saamarin kaksilahkeiset, edelleen 2000-luvulla te yritätte määrätä millainen naisen kehon kuuluisi olla.

Pienin askelin alan sulattamaan sitä ikiroutaa, johon olen ollut jähmettyneenä viimeiset 4 vuotta ja katson peilistä itseäni. Kaunis päärynävartalo, pyöreänä ja kypsänä. En minä halua sinua väkivallalla muuttaa, vaan lempeydellä ja rakkaudella. Anteeksiantaen, sivellen kaikki ne haavat sileiksi, joita on vuosien aikana itseeni kertynyt. Voi kultapieni, nyt minä viimeinkin uskallan pitää sinusta huolta. Voi olla että joskus lyön sinua laimin ja joudun käymään pitkiä keskusteluja itseni kanssa, mutta nyt... Sinä olet kaiken sen huolenpidon arvoinen. Aina.

Joten poppaskonstit hylänneenä mietin uutta polkua, jolla edetä.
Sen pitää olla jotain mihin minä uskon, polun pitää johdattaa minut hyvinvointiin koko lopun ikääni. Se ei tule olemaan oikopolku vaan highway, kaikkine parrasvaloineen ja ilon shampanjan kuohuineen. Alan pyörimään nautinnossa ja hekumallisuudessa ja voida hyvin!
Ettekö usko että se voisi olla mahdollista? Minä uskon ja sehän on tärkeintä. Allekirjoitan sen viisaiden ihmisten sanoman että ruoasta saa nauttia ja kuuluu nauttia! Ruoka ei ole rangaistus täällä maan päällä. Mitä enemmän nautit, sen vähemmän syöt. Kun ruoka on jotain josta saa jo suupalalla orgasmin, onko tarpeen laittaa pystyyn orgiat?

Juu, juu.. Tiedostan että minun pitää tehdä paljon työtä emotionaalisen puolen suhteen, kanavoida pahaolo johonkin muuhun kuin ruokaan. Siitä tulee pitkä ja kivikkoinen tie, mutta silti... Tämä ruoka-asenne tuntuu minulta.