Noita-akan epikriisi

Tänä aamuna ulkoilutin koiran ja pääsin lääkärille asti ihan itse, hissuksiin pyöräillen. Saavutus sinänsä ja olin hyvin tyytyväinen itseeni. Siihen ne voimat loppuivatkin ja noita-akka pääsi vauhtiin. En uskaltanut puhua edes itsekseni etten olisi alkanut kiukuttelemaan kaiken kansan kuullen. Joskus tulee raja, jolloin haluaisi vain huutaa: " Piru vie, antakaa mulle nyt hoitoa. En jaksa enää tätä ainaista kipua! " Eihän se ole lääkärin syy, ettei hän voi antaa minulle oikeaa lääkettä ennen kuin olen käynyt reumalääkärin luona. Vielä kuukauden odotus edessä...

Eilinen polven magneettikuvauskeikka meni hienosti. Viikon päästä saan kuulla että mikä jalassa on ja pääsenkö niinkin helpolla kuin fysioterapeutin jumppatuokioilla. En haluaisi aloittaa enää uutta leikkausrumbaa. 

Tämän päivän positivismia: 

-Kesätyön palkka ei lopukaan vaan jatkuu työsopimuksen loppuun, pääsinpä töihin tai en. 

-Parvekkeella olevat pelargonit uhmaavat syksyä ja ovat täynnä nuppuja. 

-Mr. Darcy ja Ms. Bennet saavat aina toisensa, jokaisen katselukerran jälkeen.

-facebookissa aina joku ystävä jaksaa naurattaa kyyneliin asti jutuillaan.

-kaapissa on aina ainekset keskiyön suklaapiparien leipomiseen, jos uni ei tule.