Pieniä aurinkoja

Olohuoneen pöydällä on kasa pieniä aurinkoja pajukorissa. Ne vetävät vastustamattomasti puoleensa. Tulee hillitön himo tunkea mahdollisimman monta suuhun, nielaista pienen pienet auringot sisälle kehoon levittämään samaa lämmön ja energisyyden loistetta jokaiseen soluun, niin että lopulta olisi itse oma hehkuva dynamonsa. Olisihan se näky, hehkua valoa ohuen ihmisihon lävitse. Olla sykkivä valonlähettiläs tummenevassa maailmassa :) Sellaisia valonlähettiläitä meistä jokainen voi olla omilla teoillaan.

Isänpäivä on lähestymässä ja lähdin eilen ostoskeskukseen kiertelemään. Meidän perheessä lahjojen arvo ei ole koskaan ollut se tärkein arvo. Mitään ei tulisi antaa antamisen pakosta vaan antamisen ilosta. Persoonalliset, itsetehdyt lahjat, jotka sopivat lahjansaajan persoonaan ovat tärkeimpinä kriteereinä. Ja jos tuntuu vaikealta löytää sopivaa lahjaa, niin halaus ja läsnäolo ovat olleet loppujen lopuksi ne kaikkein arvokkaimpia lahjoja. Monesti olen antanut vain kauniisti koristellun kortin, jossa lupaan tulla tekemään esimerkiksi siivouksen äidin luokse, koska tiedän ettei se ole koskaan äidin lempipuuhaa, tai muuta vastaavaa.

Kun avaa sydämensä antamisen ilolle, se valaisee koko kehon. Löysin isälle jotain pientä, samoin äitipuolelleni. Pieniä ihanan turhia esineitä, joita katsellessa tulee vain hyvälle mielelle. Arjen kauneutta. Antamisen ilo lähtee vyörymään ja sykkimään sisällä kuin iso tulipallo. Sitä ei osaa lopettaa. Seuraavaksi löysin kortteja jotka naurattavat, kirjan poikaystävälle, joka pitää jännitysdekkareissa.
Lahja voi olla myös ystävän tukemista vaikeassa elämäntilanteessa. Tuntuu hyvältä antaa samaa tukea takaisin, mitä on joskus itse vastaanottanut. Läsnä olemisen lahja.

Tärkeitä henkilökohtaisia lahjoja on antaa itselleen aikaa, armoa ja iloa omaan elämään. Syksy on siitä ihanaa aikaa, että saa ihan luvan kanssa käpertyä sinne sohvan nurkkaan hyvän kirjan ja teemukillisen kera. Yksi tärkeimpiä oivalluksiani kesän aikana oli, että jokainen meistä kehittää kiireen ihan itse. Ei välttämättä niin että on monta rautaa tulessa, vaan omassa päässä luo listaa jonka mukaan tulisi suorittaa se ja se ja se asia. Oppia keskittymään juuri sinä hetkenä tehtävään asiaan ja vasta lopetettuaan siirtyy mielessään seuraavaan. Oppi jonka aina välillä unohtaa, mutta joka aina tulee uskollisesti eteen.

Katselen pieniä aurinkoja pajukorissa. Hymyilen ja pistän useamman suuhuni. Valoa, valoa, valoa. Loistakoon ne jokaiseen soluuni, antakoon ilon virrata suonissa. Olkaamme omia valodynamoja!