Voihan Känkkäränkkä-noita!

Se on tulossa. Känkkäränkkä-noita. Olen tuntenut sen hiippailun ja kiertelyn, vilahtaa peijooni silmäkulmassa ja sitten taas katoaa. Vierailun oireita ovat pihinä ja puhina, pienet kytevät kekäleet silmissä, jotka alkavat hehkua kuumemmin, kun alkaa kiukuttamaan. Kalvava halu syödä kaikkea hyvää, rasvaista ja on aivan sama mitä on tullut luvanneeksi ruokavalion suhteen. Kaikki-tänne-heti-nyt!

Menstruaatio, menkat, kuukautiset, puolukkapäivät, Voi Vittu-päivät, naiseuden ylpeys. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja yhtä monta suhtautumistapaa, riippuen jokaisen naisen yksilöllisyydestä tuntea nämä päivät. Muistan mitä tuskaa ne olivat teininä, kunnes menkoista tuli vain jotain, jotka yllätti vierailullaan. Nyt vanhempana kun hormonit ovat tasapainottuneet, olen alkanut tuntemaan paremmin omaa rytmiäni. Jotenkin olen vain tyytyväinen ettei minun tarvitse tällä hetkellä syödä mitään ehkäisypillerityyppiä. Saan tuntea kuinka kehoni toimii.

Vielä 5 vuotta sitten en kokenut menkkojen aiheuttavan mielialan muutoksia, mutta nyt... Voihan Venäjä sentään! Kun kuukautisvuoto on päättynyt, olo on hieman noivea. Vähän kuin olisi nukkunut hyvät unoset eikä haluaisi vielä heräillä. Ärsyttää vielä hieman. Sitten keho alkaa herätellä ja asiat ovat ihan hyvin kaikin suhtein. Ja mitä lähemmäs päästään ovulaatiohetkeä sitä iloisempia ja nauravaisempia ollaan, ja herran jestas sitä ihon kaipuuta ja seksin nälkää. Ovulaatio tulee ja menee, ja sitten viikko ennen kuukautisten alkamista, alkaa se Känkkäränkkä-noita vierailemaan silmäkulmassa. Nälättää ja suklaanhimo yltyy, laiskottaa, kiukuttaa. Ja silti haluaisi päästä syliin. Mutta kun se ukko on nyt loukkaantunut jostain tiuskasusta... Ja sekin ärsyttää. Mitä se nyt noin mököttää?! Ei sen kuulu mököttää. Mä tahdon syliin ja tinttasta samalla sitä nenään. Ja sitten alkaa kaikki kiukuttamaan niin, että haluaisi hyppiä tasajalkaa. Jossain vaiheessa hyppimisiä alkaa jo naurattamaan.. ja haluttamaan.

Tätä rataa mennään kunnes alaselkään tulee juuri se tietty juilinta, josta tietää että tänään tai viimeistään huomenna ne alkavat. Sitä jo oikeastaan toivoo, että vuoto alkaisi, pääsisi näistä kiukunpuuskista eroon. Eka vuotopäivä on epämiellyttävä kun sattuu alavatsaan ja välillä haluaisi vain kaivautua peiton alle kuumavesipullon kanssa ja olla liikkumatta koko päivään. Muistan erään päivän, kun hyvä kirja ja joulun jälkeinen konvehtirasia pelasti hengen. Kirjaimellisesti. Mieheltä ei sitten mitään sympatiaa herunnut. Loppu meneekin vain pienessä mörrimöykky hengessä. Ja taas kierto alkaa alusta.

Lainaan tähän lopuksi erään ystävän exän tokaisun. " Kyllä ne raketteja osaa lähettää kuuhun, mutteivat saa naisten hormoneja kuriin". Tiedä sitten oliko kyseinen herra saanut tinttasun vai  ymmärtävän katseen naiseltaan... Miehet, meillä oikeasti on joskus vaikeaa!