Rakkauden mutustelua

Minä uskon
aamujen valoon,
ihmisen syliin
ja rakkauden hitauteen
Minä uskon rakkauteen
joka kulkee etanan lailla:
Ei yhden sydämen poikki
yhdessä elämässä loiki
Minä uskon
etanan nopeuteen,
sylien syvyyksiin,
ja alati kiihkeisiin silmiin
joista aamut juovat
kaiken valonsa.
Minä uskon rakkauden hitauteen.
Minä uskon.

- Tommy Tabermann -

Viime aikoina olen pohtinut paljonkin, mitä rakkaus on?
Itse olen kokenut yhden rakkauden. Ensimmäisen, epätoivoisen, ihanan, kiihkeän, tuhoavan, pelottavan, hyväksyvän, anteeksiantavan rakkauden. Siinäpäs on rakkautta moneen tarpeeseen, monen näkökulman rakkautta.

Tällä hetkellä olen uuden seikkailun alussa, katselen ja kuulostelen. Maistelen kuin lapsi maistelee uutta makua, mutustelee, pyörittelee suussaan, päättömänä, ei oikein tiedä miten makua kuvaisi, tykkäisikö vaiko ei. Nielaisee lopulta. Ihan hyvältähän se sittenkin maistui...
Mutustelen omaa tilaani. Hymyilen, ihan hyvältähän tämä tuntuu. Muistan mitä viimeksi rakastuminen on ollut. Päätöntä, sokeaa, ihanaa, kiihkeää. Nyt tuntuu että minulla on aikaa antaa itselleni aikaa. Tällä kertaa taustalta ei löydy läheisriippuvuuden taakkaa, pelkoa hylkäämisestä, tarvetta miellyttää. Nyt on aikaa itselleen. Kyselen tuntuuko tämä hyvältä, mistä se tunne tulee ja miksi minä tunnen näin?

Rakastumista kuvataan usein ihastumiseksi toisen ihmisen puoliin, jotka peilaavat itseään. Rakastuessa ei välttämättä näe mitä toinen oikeasti on. Tuo määritelmä rakastumisesta ärsyttää. Olen kerran kulkenut pitkän tien ja hyväksynyt viimein toisen juuri sellaisenaan kuin toinen on, virheineen ja vahvuuksineen. Olen ymmärtänyt ettei oikea rakkaus halua muuttaa toisesta mitään, vaan se hyväksyy. Ja rakastaa vioista huolimatta..

Yritän nyt olla silmät avoimena ja nähdä. Kuljen hitaasti eteenpäin ja katson. Mutustelen, pyöritän kielelläni ja nielaisen viimein. Mietin, kuljenko nyt väärinpäin, pitääkö rakastuessaan ollakin sokea? Voiko ihmiseen rakastua silti vaikka todella näkisikin toisen vai kuuluuko kulkea aina pitkä matka aitoon rakkauteen? Löytykö aito rakkaus vasta matkan karaistaessa vai voisiko se löytyä avoimin silmin kulkiessa? Voiko rakkauden löytää myös rauhallisesti kulkien, polkuja seuraillen?

Kauniita niveliä

Voi herttilääri kun jaksaa tänään väsyttää! Tämä tinttara on puhki. Aamulla tuli riehuttua pyykkituvalla mattoja pesten. Ei paljon trooppisempaa ilmastoa olisi voinut löytyä näin talvipakkasten keskeltä kuin pyykkituvalta. Pesuveden myötä viemäriin valui samalla kaikki kiukunpuuskat ja turhaumat. Jos joskus viettää yöllisiä piparifilosofointeja, niin nyt oli sitten kyseessä aamuinen matonpesufilosofointi. Sai roiskia ja läiskiä mielensä mukaan. Lopputuloksena syntyi hikinen ja märkä akantaimi ja puhtaalle tuoksuvat matot.

Tänään kävin myös sairaalan reumalääkärin luona kuulemassa tuloksia. Tuntui hassulta katsoa tietokoneen ruudusta omia luita ja niveliä. Ne olivat puhtaita ja kauniita niveliä. Mistään ei löytynyt reuman aiheuttamia muutoksia. Luidenkin tiheys näytti kuulemma hyvältä, joten ei tarvitse pelätä osteoporoosiotakaan. Hieman nauratti, kun lääkäri hämmästeli D-vitamiinin testituloksia. Raja- arvo olisi ollut 50 ja minulla oli 72. 80 olisi ollut jo tosi hyvin... Kyllä, puutarhurit viettävät aikansa pihalla, oli sää mikä tahansa :D

Missään ei siis ollut mitään vikaa. B-vitamiineja kyllä saisin syödä enemmän. Ja lääkärin kanssa sovimme että jatkan käyntejä fysioterapeutin luona. Jospa lonkka siitä tokenisi. Minun kuuluu seurailla oireitani nyt puolen vuoden ajan, että mihin ne kehittyvät. Reumatekijä oli testeissä hieman koholla, mutta se olikin ainoa tekijä. Lääkäri ei halunnut vielä todeta diagnoosiksi fibromyalgiaa, vaikka oireeni siihen viittaisivatkin. Kuitenkin hänen puheensa viittasivat siihen, kuinka jaksaa tämän sairauden kanssa. Sain hieman luettavaa, lupauksen lähettää paperini minulle, että voin antaa ne omalle lääkärilleni sekä juttelimme fyysisestä uupumisesta ja jaksamisesta omassa elämässä. Onhan se hieman lohduttava kuulla lääkärin suusta äitimäinen neuvo, että kuuntele nyt vain omaa itseäsi ja jaksamistasi. Älä tee itseäsi kipeäksi, lepää aina kun pystyt...

Mitään uutta en nyt saanut kuulla, mutta tuntuihan se hyvältä kun pystyi sulkemaan pois mahdolliset sairaudet. Näillä tiedoilla sitten mennään eteenpäin. Voin nyt alkaa miettimään tarkemmin ruokavaliota ja liikuntamuotoja, joista voisin pitää ja jotka auttaisivat. Fysioterapeutin luona jatkan käymisiäni vielä jonkin aikaa. Elämä jatkuu.. Hah!

Pieniä aurinkoja

Olohuoneen pöydällä on kasa pieniä aurinkoja pajukorissa. Ne vetävät vastustamattomasti puoleensa. Tulee hillitön himo tunkea mahdollisimman monta suuhun, nielaista pienen pienet auringot sisälle kehoon levittämään samaa lämmön ja energisyyden loistetta jokaiseen soluun, niin että lopulta olisi itse oma hehkuva dynamonsa. Olisihan se näky, hehkua valoa ohuen ihmisihon lävitse. Olla sykkivä valonlähettiläs tummenevassa maailmassa :) Sellaisia valonlähettiläitä meistä jokainen voi olla omilla teoillaan.

Isänpäivä on lähestymässä ja lähdin eilen ostoskeskukseen kiertelemään. Meidän perheessä lahjojen arvo ei ole koskaan ollut se tärkein arvo. Mitään ei tulisi antaa antamisen pakosta vaan antamisen ilosta. Persoonalliset, itsetehdyt lahjat, jotka sopivat lahjansaajan persoonaan ovat tärkeimpinä kriteereinä. Ja jos tuntuu vaikealta löytää sopivaa lahjaa, niin halaus ja läsnäolo ovat olleet loppujen lopuksi ne kaikkein arvokkaimpia lahjoja. Monesti olen antanut vain kauniisti koristellun kortin, jossa lupaan tulla tekemään esimerkiksi siivouksen äidin luokse, koska tiedän ettei se ole koskaan äidin lempipuuhaa, tai muuta vastaavaa.

Kun avaa sydämensä antamisen ilolle, se valaisee koko kehon. Löysin isälle jotain pientä, samoin äitipuolelleni. Pieniä ihanan turhia esineitä, joita katsellessa tulee vain hyvälle mielelle. Arjen kauneutta. Antamisen ilo lähtee vyörymään ja sykkimään sisällä kuin iso tulipallo. Sitä ei osaa lopettaa. Seuraavaksi löysin kortteja jotka naurattavat, kirjan poikaystävälle, joka pitää jännitysdekkareissa.
Lahja voi olla myös ystävän tukemista vaikeassa elämäntilanteessa. Tuntuu hyvältä antaa samaa tukea takaisin, mitä on joskus itse vastaanottanut. Läsnä olemisen lahja.

Tärkeitä henkilökohtaisia lahjoja on antaa itselleen aikaa, armoa ja iloa omaan elämään. Syksy on siitä ihanaa aikaa, että saa ihan luvan kanssa käpertyä sinne sohvan nurkkaan hyvän kirjan ja teemukillisen kera. Yksi tärkeimpiä oivalluksiani kesän aikana oli, että jokainen meistä kehittää kiireen ihan itse. Ei välttämättä niin että on monta rautaa tulessa, vaan omassa päässä luo listaa jonka mukaan tulisi suorittaa se ja se ja se asia. Oppia keskittymään juuri sinä hetkenä tehtävään asiaan ja vasta lopetettuaan siirtyy mielessään seuraavaan. Oppi jonka aina välillä unohtaa, mutta joka aina tulee uskollisesti eteen.

Katselen pieniä aurinkoja pajukorissa. Hymyilen ja pistän useamman suuhuni. Valoa, valoa, valoa. Loistakoon ne jokaiseen soluuni, antakoon ilon virrata suonissa. Olkaamme omia valodynamoja!
 

Sopeutumista

Hengissä edelleen ollaan, kiitos ihmisille jotka ovat siitä kantaneet huolta :) Viimeisen kuluneen kuukauden aikana on tapahtunut paljon erilaisia asioita, joiden sulattelemiseen ja joihin sopeutumiseen on mennyt aikaa. Kirjoittamiseenkin on tullut lukko, jota on ollut vaikea avata, mutta parasta terapiaa on vain asettaa sormet näppäimistölle ja alkaa kirjoittamaan. 


Olen juoksennellut sairaalassa reumatutkimuksissa ja nyt voin vain odotella pari viikkoa seuraavaan lääkärikäyntiin. Reumalääkärin mielestä oireeni vaikuttavat aika vahvasti fibromyalgialta ja nyt kun lonkkanikin on alkanut paranemaan päin, fibromyalgian diagnoosi alkaa kuulostaa uskottavalta. Fibromyalgiahan on reuman sukulaissairaus, mutta siihen ei kuulu tulehdukset ja näin ollen sairaus ei vahingoita kehoani. 


Lainaus Reumaliiton reuma-aapisesta: 


" Fibromyalgian tärkein oire on kehon eri osissa tuntuva lähes jatkuva kipu, johon vaikuttavat erilaiset ulkoiset tekijät. Potilaat kuvaavat kipua kolottavana, jäytävänä, polttavana, kirvelevänä, viiltävänä. Kipua pahentavat kylmä, kostea ja vetoinen ympäristö sekä psyykkinen stressi. Saunassa kipu lievittyy, mutta saunan jälkeen kivut pahenevat (saunakrapula).

Fibromyalgiaa sairastavilla väsymys, uupumus ja voimattomuus, turvotuksen ja puutumisen tunne ovat myös yleisiä. Tuki- ja liikuntaelimistön kipujen lisäksi heillä voi olla päänsärkyä, kuukautis-, maha- ja virtsaelinkipuja. Monet potilaat kokevat niveltensä turpoavan, vaikka lääkäri ei tällaista havaitsisikaan.

Sairastuneet uupuvat ja väsyvät nopeasti henkisessä paineessa. Lisäksi lähes kaikki potilaat kertovat kärsivänsä lepoa antamattomasta unesta. "

Fibromyalgiaan ei ole olemassa ns. hoitoa eikä lääkitystä, sillä esim. kivun takana on ihmisen kipukynnyksen alentuminen eikä tulehduskipulääkkeistä ole apua. Kela ei tunnista sairautta eikä täten ole  velvollinen avustuksiin. Lisäksi mitä olen ymmärtänyt, fibromyalgiaan erikoistuneita lääkäreitä on aika harvassa Suomen maassa eikä tavalliset lääkärit ota aina tosissaan potilaiden oireita, kun missään testeissä ei näy arvojen muutoksia.

Olen miettinyt synkkinä hetkinäni, että kumpi olisi ollut parempi; sairastua reumaan johon on lääkettä ja johon voi saada hoitoa, vai sairastua fibromyalgiaan joka ei vahingoita kehoa, mutta johon ei ole kunnon hoitoa olemassa? 

Vei aikaa sopeutua mahdolliseen uuteen diagnoosiin, vaikka tällä kertaa se kävi ehkä aavistuksen verran helpommin. Ajatukset olivat synkimmillään, kun makasi kotona kippurassa hammasta purren, kun lihaskivut yltyivät koviksi eikä särkylääkkeet tuntuneet auttavan. Sitä luulisi että 3 kuukauden aikana kivun tuntemiseen olisi jo tottunut, mutta nivelkipu ja lihaskipu ovat kyllä erilaisia. 

Lokakuun lopussa lonkkakipuni lähestulkoon katosi. Kyllä se jaksaa muistuttaa ja juilia ajoittain, mutta mieliala on kohonnut huomattavasti kun olen taas päässyt kävelemään suhteellisen normaalisti. Jäykäthän lonkat edelleen ovat, mutta liikkuminen helpottaa. Lihaskivut tulivat taas sen tilalle. Ymmärrettävää on, että kun 2 kuukauteen ei päässyt kävelemään kunnolla ja sitten lähtee liikenteeseen, lihakset eivät ole samassa kunnossa. Lihassärkyähän siitä tulee. 

Ironistahan se on, että liikunta aiheuttaa lihaskipua, mutta liikunta myös helpottaa fibromyalgian tuottamaa särkyä. Tutkimuksissa on todettu että fibromyalgia-potilaan lihakset tuottavat liikaa maitohappoa lihaksiin ja sen takia liikunta on paras lääke tuoda lisähappea lihaksille ja näin tasapainottaa maitohapon ylituotantoa. Kulunut kuukausi on siis ollut yhtä tasapainoilua liikunnan määrän ja levon kanssa. Keväällä tuntema jatkuva väsymys ja uupumus on tullut takaisin, ja päiväunista on tullut uusi päivittäinen tuttavuus. Jokainen päivä on pitänyt suunnitella hieman sen mukaan, mitä tietää jaksavansa ja annettava vain itselleen anteeksi, kun voimat loppuvat. 

Olen myös käynyt muutaman kerran sairaalan fysioterapeutin luona. Sain lähetteen vanhan polvivaivan takia, mutta nyt kun tämä ihana naisimmeinen tutki muitakin tutkimuspapereitani, hän päätti tutkia minusta ihan kaiken. Fysioterapeutin puolesta lääkärit saavat tehdä omat diagnoosinsa, mutta me keskitytään nyt tällä hetkellä mahdollisiin muihin syihin, jotka olisivat voineet aiheuttaa lonkkakivun.

Käyntikerrat ovat olleet mielenkiintoisia ja sen jälkeen kun fysioterapeutti sai tietää minun harrastaneen 9 vuotta balettia lapsuudessa, käynneistä on tullut vielä mielenkiintoisempia. Se on kummallista tajuta, kuinka kehon toimintatapoihin on voinut vaikuttaa niin moni asia. Kaikki on kaiken summa, taitaa olla tämän hetkinen mottoni. Ainakin kehoni suhteen. 

Yliliikkuvat nivelet, polvivammat, raskas fyysinen työ, fysiologinen perimä ja lapsuuden liikuntaharrastukset ja niiden tuomat opitut tavat liikkua, voivat edelleen aiheuttaa ongelmia. Haastavaa on nyt ohjelmoida lihasmuistia uusiksi. Tämän viikon opintoihin kuuluu uusi tapa istumaan menoon ja nousuun sekä istumiseen. Ensi viikolla jotain muuta...