Naurun etsintää

Pimeys alkaa vaikuttamaan mieleen ja alan kaipaamaan aurinkoa, kaikkea kirkasta, turkooseja värejä, hassuja juttuja jne. Blogin taustakin sai muutoshalusta osakseen. Luuranko Jack Skellington on taas päivittäin naurattanut tietokoneen ruudulla.

Kaamosmasennus on salakavalaa. Kun kaikki on ihan hyvin muuten, niin masennusta ei ole helppo huomata. On vain vaikea saada asioita aikaiseksi, aamuisin herätessä olo on kuin takapuoleen hauleja saanut Mama Bear ja aivan vahingossa ajattelematta tulee syötyä aivan liikaa, jonka tuloksena on tukeva uimarengas masun ympärillä. Tänään tuli itkettyä, kun uskalsin käydä viimein vaa´alla. Tuloksena ei ollut mitenkään miellyttävä numero. Niin kuin niin monen muunkin asian kanssa olen todennut ettei itku auta, vaan asialle on tehtävä jotakin. Ensi hätään oli mukava kuulla poikaystävältä, ettei minun ulkonäköni ole hänen silmissään niinkään muuttunut, yhtä ihana ja nätti olen edelleenkin. Bonuspisteet siitä, vaikka hän olisikin huomannut :) Aina tuntuu hyvältä, kun kuulee olevansa haluttu ihminen.

En tiedä onko huumorintajuni huonontunut, mutta oudosti kovin ironinen huumori on alkanut naurattamaan paljon enemmän tämän vuoden aikana :D

Pipettipullolla taistoon

Paniikkikohtaukset ovat pitkästä aikaa käyneet tervehtimässä ja useampaan otteeseen parin viime päivän aikana. Ihan kuin olisivat unohtaneet kertoa jotain viime kerralta, että on pitänyt tulla oikein uudestaan tervehtimään. Opinnäytetyö tuntuu isolta lumipallolta ja viime aikoina on ollut tunne ettei mistään ymmärrä, mistään ei saa kiinni ja jäljelle jää vain litistynyt akka, kun lumipallo on vyörynyt päältä. Maata selällään, raajat levällään, koomisesti pystyssä kuin piirretyllä Kelju K. Kojootilla kun vuori on räjähtänyt päälle.

Onneksi poikaystävä on helpottanut hieman olotilaa ja auttanut opinnäytetyön tiimoilta. Hissuksiin tulee paniikin valtaamiin aivoihin happea ja ymmärrys palaa. Kun jo ennen paniikkia on ollut vaikea ymmärtää asioita, niin paniikin aikana on aivan turha yrittää olla järjellinen.

Onneksi itse ymmärtää omaa olotilaa ja osasin jo pyytää koulun kuraattorilta aikataulutusapua. Yhdessä on hyvä tehdä lumipallosta pienempää, kun itsekin tajuaa, että muilta tiimoilta elämä on ihan kunnossa. Äidiltä saama luontaistuotelääke ahdistukseen tuntuu auttavan paljon. On se uskomatonta kuinka muutama tippa kielen päälle rentouttaa, ahdistus hellittää, keuhkot alkavat toimimaan uudestaan. Peloista tulee pienempiä ja alkaa näkemään. Tuosta minä teen tuon, tästä tämän. Pian pelottava asia onkin hoidettu astetta pienemmäksi. Käyn taistoon pipettipullon voimalla, kuraattorin avustuksella ja läheisten ymmärryksen voimin. Jaksetaan hymyillä!