sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Pipettipullolla taistoon

Paniikkikohtaukset ovat pitkästä aikaa käyneet tervehtimässä ja useampaan otteeseen parin viime päivän aikana. Ihan kuin olisivat unohtaneet kertoa jotain viime kerralta, että on pitänyt tulla oikein uudestaan tervehtimään. Opinnäytetyö tuntuu isolta lumipallolta ja viime aikoina on ollut tunne ettei mistään ymmärrä, mistään ei saa kiinni ja jäljelle jää vain litistynyt akka, kun lumipallo on vyörynyt päältä. Maata selällään, raajat levällään, koomisesti pystyssä kuin piirretyllä Kelju K. Kojootilla kun vuori on räjähtänyt päälle.

Onneksi poikaystävä on helpottanut hieman olotilaa ja auttanut opinnäytetyön tiimoilta. Hissuksiin tulee paniikin valtaamiin aivoihin happea ja ymmärrys palaa. Kun jo ennen paniikkia on ollut vaikea ymmärtää asioita, niin paniikin aikana on aivan turha yrittää olla järjellinen.

Onneksi itse ymmärtää omaa olotilaa ja osasin jo pyytää koulun kuraattorilta aikataulutusapua. Yhdessä on hyvä tehdä lumipallosta pienempää, kun itsekin tajuaa, että muilta tiimoilta elämä on ihan kunnossa. Äidiltä saama luontaistuotelääke ahdistukseen tuntuu auttavan paljon. On se uskomatonta kuinka muutama tippa kielen päälle rentouttaa, ahdistus hellittää, keuhkot alkavat toimimaan uudestaan. Peloista tulee pienempiä ja alkaa näkemään. Tuosta minä teen tuon, tästä tämän. Pian pelottava asia onkin hoidettu astetta pienemmäksi. Käyn taistoon pipettipullon voimalla, kuraattorin avustuksella ja läheisten ymmärryksen voimin. Jaksetaan hymyillä!

3 kommenttia:

  1. Koeta jaksaa! Oot fiksu, ja miekkoses osaa varmasti antaa hyviä vinkkejä oppariin, eikös hän just ole itse tehnyt saman urakan? Tsemppiä!! :)

    VastaaPoista
  2. Hei Sini!
    Bach Rescue Remedy-nimellä olevia tuotteita; tippoja, spray tai jopa pastilleina. Sveitsiläisiä luomutuotteita,joita saa luontaistuotekaupoista. Niissä on sellaisia kukkauutteita kuin Star of Bethlehem, Rock Rose, Cherry Plum, Impatiens ja Clematis. Tuntuvat helpottavan jännitystä, rauhoittavat jos on vaikea nukahtaa. Ja itselläni olen huomannut, että suihke helpottaa kun paniikkikohtaus on tulossa. Rauhoitun ja saan hengityksen taas kulkemaan. Esiintymiskammoonkin tai jännitykseenkin ovat hyviä, sellaisesta joskus kärsii :)

    VastaaPoista