Istun tietokeneen ääressä aurinkolasit silmillä näyttäen naurettavalta. Aurinko paistaa enkä halua hukata hetkeäkään tästä ihanasta valokylvystä. Tietenkin asiaa edistäisi se, että hilaisin takapuoleni ihan ulos asti ja veisin irlanninsetterini ulos. Raukka kun katselee myrtynein ilmein vierestä, kun tämä nainen ei saa itseänsä pois tietokoneen ääreltä.
Olen aloittanut taas lukemaan Mireille Guilianon kirjaa Ranskattearen ruokavuosi ja iloikseni huomasin, että lähikirjastosta löytyy hänen ensimmäinenkin kirja: Ranskattaret eivät liho. Taidanpa laittaa sille varauksen. Olen pienenpienellä tavalla edistänyt ruokaprojektiani alkamalla listaamaan huonoja ruokatapojani ja miettimään syitä siihen.
1. Minä hotkin ruokani enkä keskity ruokailuun, vaan luen aina jotain samalla.
2. En suunnittele millään tavoin viikottaisia ruokailuja, joten syön vain sitä mitä kaapista sattuu löytymään.
3. Syön vasta sitten, kun verensokerini on romahtamaisillaan ja tilanne alkaa muistuttamaan tilannetta, jossa PMS:stä kärsivä nainen on valmis kaappaamaan sipsirekan kynsiviilalla uhaten. Siinä tilanteessa leikki on kaukana!
4.Minulla on paha ja opittu asenne, että ruoka on vain jotain, jolla täytetään energiavajetta tai jotain, josta saa lohtua. Ruoasta nautitaan, mutta aina syyllisyyden täyttämin tuntein.
5. Ruoanlaitto on vaikeaa- asenne.
6. Ruokaan panostetaan vain, kun vieraita on tulossa. Arkena sillä ei ole väliä, kahvilla ja voileivillä pärjää.
7.Lihavuus on sama kuin syöminen.
8. Ruoka tuo lohdun kuin lämpimä syli ja vie murheita pois. Jokavuotinen talvimasennus ei auta tätä tilannetta.
Siinä taisi olla ne pahimmat karikot, joihin kasahdetaan... Tosin täytyy lisätä, että opiskelijaelämän budjetilla ei shampanjaa ja kaviaareja ostella, mutta ei se ole esteenä hyvälle ruoalle, jos suunnitteluun käyttää hieman aikaa ja mielikuvitusta.
Minun perheessäni isä oli se ruoanlaittaja ja äiti leipuri. Sain itse sitten ne leipurin geenit ja ja tällä keholla, joka napsii jo kiloja pelkästä konditoriohyllyn katselemisesta, en tiedä itkeäkö vai nauraa. Se olen voinut olla minä entisessä elämässä, joka päästi kuuluisat sammakot suustan: " Syököön kansa kakkuja! " Ja senhän jokainen tietää kuinka siinä jutussa kävi..
Olen varma ettei kukaan ystäväpiiristäni ole kovinkaan pahoillaan, kun leipuri Hiiva- kohtaus pääsee yllättämään ja pian alkaa kutsuja satelemaan teekutsuille. Onnellista olisikin kun se pysyisi sellaisissa mittapuitteissa, mutta kun suklaakakun saa melko vaivattomasti pyöräytettyä ihan ominkin voimin iltasella.
Jos jostain voi ylpeillä, niin en osta karkkeja tai sipsejä. Valmisleivonnaiset ovat edelleen yksi suuri kauhistus ja PALJON saa tapahtua ennen kuin minut saa ostamaan valmiskakkupohjan! Ennemmin helvetissä pistetään luisteluksi ja harrastetaan mäkihyppyä.
Voi kuinka ihanaa olisikin vain syyttää vanhempiaan ja huonoa kasvatustapoja, mutta kun ikä alkaa lähennellä 30 - vuoden rajapyykkiä, alkaa selitykset ontumaan. Omasta elämästä vastuunottaminen, huomaan sen alkavan omasta itsestä huolta pitämisellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti