Herääminen aamuyöstä ei ole sellaista josta kovinkaan välittäisin, mutta tänä aamuna huomaan pienoisen muutoksen itsessäni. Hymyilen vaikka väsyttäisikin. Mietin mitä haluaisin kirjoittaa blogiini, millaisen siitä haluaisin tehdä, millaisia jutun aiheita minulla on. Ja sitten tajuan, että elämästänihän minä kerron. Kirjaan ylös asioita joista nautin, riemastun, vedän herneet nenään. Kirjoitan, siis OLEN.
Sisäinen kriitikkoni on saamassa pultteja ja huutamassa tukkaa repien, ettei näin kuulu tehdä! Minun juttunihan ovat aivan surkeita eikä ketään kiinnosta lukea siitä mitä tai kuka minä olen. Tuollainen vain, mielenkiinnoton. Hah, taidanpa nostaa käden pystyyn ja näyttää sille keskisormea. Joskus siihen kontrollifriikkiin arvostelijaan ei tepsi muut kuin kansainväliset käsimerkit.
Mmhhnn.. Jokin osa minusta yrittää ärsyyntyneenä kertoa kuinka filosofian jauhaminen ei ole kovinkaan viihdyttävää tai mielenkiintoista luettavaa. Missä on se säkenöivä hauskuus ja huumorin kukkaset? No okei, myönnettäköön etten ole mikään Carrie Bradshaw..
sisäinen kriitikkosi ansaitsee tuon keskisormen näyttämisen! kirjotat tosi hyvin ja mielenkiintoisista asioista. näissä on kosketuspintaa. (:
VastaaPoista