maanantai 22. maaliskuuta 2010

Leivoksia ja marenkiunelmia

Selailen juuri kirpputorilta ostamaani uutta leivoskirjaa. Niin juuri, LEIVOSKIRJAA. Pyörittelen silmiäni ja alan hekottamaan. Olinko se juuri minä joka eilen manailin, kun housujen nappi on alkanut ihmeellisesti kiristämään? Ei suikaan....

Rakastan leivoksia, niiden tuoksua. Rakastan niiden leipomista, esille tarjoamista, sitä ilmettä joka leviää ihmisen kasvoille, kun makuhermot ovat saamassa orgasmia. Istuin eräänä päivänä pitkästä aikaa kahvilassa ja nautin tilanteesta, kun sain tarkkailla muita kahvilassa asioivia nautinnon etsijöitä. Nuoret tytöt, lapsia vielä kaivavat vakavan ilmeisinä kukkaroa käsilaukustaan kuin kopiot vanhempien tyttöjen, jo naisiksi varttuneiden naisten toimista. He tilaavat asiantuntevasti jäätelöannoksensa myyjättäreltä ja pohtivat vakavissaan mikä olisi paras paikka nauttia heidän makuhermojen nautinnoista. Nuoret äidit ovat kokoontuneet yhteen yhden pöydän ääreen, ja siinä samalla kun nauttivat kahvista ja leivoksistaan, he antavat pienet palat herkkujaan lusikallaan vieressä istuville lapsilleen, joku heistä on vielä pieni vauva.

Vanhemmat rouvat keskustelevat keskenään, nostavat kahvikuppin hetkeksi huulilleen ja laskevat sen sitten takaisin lautaselle. Heillä ei ole minkäänlaista kiirettä mihinkään. Kahvilan toiselle puolelle kokoontuvat pyöreän pöydän ritarit, miehet jotka jokainen aamu kokoontuvat kahvilan nurkassa sijaitsevaan pyöreän pöydän ääreen. He lukevat rauhassa päivän lehdet, keskustelevat päivän aiheista ja nauttivat toistensa seurasta.

Minua kiehtoo tämä kahviloiden ilmapiiri, sen sosiaalinen vaikutus ihmisiin. Nautin kun saan seurata naisten rituaalia ja huomata kunka se siirtyy seuraavaan sukupolveen. Se on tärkeä rituaali, johon panostetaan.

Olen saanut kuulla kuinka minua on rohkaistu aloittaamaan oma kahvilayritys ja niin on sanonut ihmiset, jotka tarkoittavat sitä mitä sanovat. Tietenkin tarvitsisin koulutusta ja harjoittelua, mutta minulla olisi kykyjä ja rakkautta. Olen vain mahdottoman hyvä puhumaan itseni ulos unelmista, jotka olisivat mahdollisia.
Miksi omiin unelmiin on vaikea uskoa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti