Job well done

Joskus tapahtuu outoja asioita ja yksikin sana tai teko voi napsauttaa henkisiä asioita paikoilleen. Kävin tällä viikolla psykologin luona ja sinä päivänä ymmärsin tärkeän asian. Vielä keväällä määritin itseäni kaikilla niillä lapsuuden traumoilla, epävarmuuksilla ja tuskalla. Minä olin " Broken Doll". Minä olin sama kuin kokemani tuskat, olin sama kuin jaloissani lojuvat sirpaleet. En halunnut ketään uutta ihmistä lähelleni, sillä en jaksanut selittää kenellekään kuin rikkinäinen minä olen ja mikä minut on saanut rikki. Jossain vaiheessa oikein pohdin, että kuinka voi saada jonkun uuden ihmisen tajuamaan mikä minä olen, näkemään minun palaseni. Minä olen rikki, koska olen kokenut sitä ja tätä ja tämä ihminen on tehnyt minulle tätä ja tuota...

Eilen huomasin itsessäni muutoksen. Minä olen minä, tässä ja nyt. Minulle on voinut sattua kaikenlaista, mutta ne asiat ovat vain muovanneet minusta tämän mitä olen juuri nyt. Ja kuitenkin, ne asiat eivät ole sama kuin mitä olen tällä hetkellä. Haavani alkavat arpeutumaan. Ne eivät enää sanele minun käytöstäni, minä päätän itse kuinka reagoin tilanteisiin. 5-vuotias tyttölapsi ei enää ole johtajan pallilla sanelemassa. Aikuinen minä yrittää ottaa välimatkaa ja päättää kuinka haluan nyt reagoida tilanteisiin, joihin ennen sukellettiin tunteella, vanhojen muistojen pakottamana.

Joskus kauan sitten kysyin sydämen suuruudesta. Koska sydän on tarpeeksi suuri rakastamaan ihmistä juuri sellaisenaan ja päästämään lopulta toisen menemään? Minun sydämeni taitaa olla nyt tarpeeksi suuri.  Keskustelu exäni kanssa sai oloni tuntemaan vapaaksi. Kaikki ne asiat, jotka sain suhteessamme kokea, tekivät minusta minut. Hän on edelleen hieno ihminen, vaikka suhteemme ei toiminutkaan. Ystävyys meidän välillä ei ole kadonnut, mutta se on muuttunut. Tieto reumastani sai hänet järkyttymään, mutta hänen reaktionsa ja keskustelumme asiasta sai minut taas näkemään hänet yhtä hyvänä ihmisenä kuin aina ennenkin. Ympärillä olevia ystäviä, jotka tukevat ja välittävät, heitä ei ole ikinä liian paljon.

Ja nyt on tunne kuinka elämä olisi läimäyttänyt olalle ja virnistäen sanonut: " Job well done!"

Tänään huomasin että blogillani on uusi lukija, Norppa. Minulla on outo tunne ottaa hänet halaukseen ja puristaa tiukasti, kuiskuttaa korvaan lohduttavasti: " Minä uskon sinuun."