Tänä aamuna itkin. Itkin pelkoni ulos tästä kehosta, laitoin ne eteheni ja myönsin, että pirut ovat palanneet vierailulle pohjalaisakan tupaan. Mielen tulisija on hiilloksilla, kylmä kahvikuppi pöydän kulmalla. Itkin teidät pirut eteheni, jotta näkisin kenen silmiin on minun katsomiseni. Itkin silmät punaisiksi, kuin punajuuret multaisella pellolla ja kuuntelin teidän ilkunnat. Pirut ovat minut tupaani ajaneet, läimäyttäneet oven kiinni ja jääneet päsmäröimään kuin isäntä maillaan, emäntä tuvassaan. Ja minut, ne ovat laittaneet palvelemaan.
Pirut, ne ovat minun pelkoni. Pirut ne kertovat etten minä osaa, pysty, kykene. Minä en ole mitään, en tiedä mitään, pysty mihinkään, uskalla mitään. Ja pienet uskon muruset, ne syötetään rotille.
Minä istun tuvassani, pöydän äärellä ja katson, kuinka pirut istuvat edessäni, keimailevat, ilkkuvat ja nauravat. Punajuurisin silmin katson vastaan ja otan puukon esille. Ja voimalla, karjaisten raivolla, isken puukon pöytään. Ja tuijotan.
Tämä tupa, tämä hiilloksinen tulisija, porinansa lopettanut kahvipannu. MINUN.
Piru kerrallaan, pyöritä ympäri taittaen niiden niskat. Piru kerrallaan, murusia keräile rottien rouskuttaessa pelkojasi.
VastaaPoistaPiru kerrallaan, talosi saat vielä takaisin.