Pirut eli pelot ovat kuin voikukkia. Juurineen ne on kaivettava ylös, kitkuteltava, varovaisesti luisutettava rikkarauta juuren myötäisesti aivan alas asti ja varovaisesti nostettava ylös. Hätiköimällä ei saada aikaan muuta kuin katkenneita juuria ja uusia alkuja. Voikukatkin on otettava pois yksi kerrallaan, kärsivällisesti.
Elämä oikeasti on verrattavissa puutarhan hoitoon. Hätiköimällä ei saada mitään aikaiseksi, perustukset on luotava hyvin tai muuten on edessä vain isompi savotta virheitä korjaillessa. Joskus pitää vain istahtaa ja annettava asioiden kulkea omaa tahtia, ei puukaan hoputtamalla kasva. Ja jos ei muuten, niin luontoäiti keksii omat jekkunsa, jonka edessä on vain kumarrettava nöyryyttään ja aloitettava alusta.
Pirunpelto edessäni huokaisen. Tänään yksi piru, huomenna toinen. Tänään menen kysymään opiskelija-asuntoa, johon minulla on varaa ettei katto katoaisi pääni päältä. Huomenna psykologin luo etsimään itselleni armoa. Loput pirut löytyvät jonosta seuraavina.
Piru kerrallaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti